Keskeneräistä kerrakseen

Alan näköjään hiljalleen palata itselleni ominaiseen tilaan -nimittäin keskeneräisten töiden ympäröimäksi. Viime keväänä siivotessani käsityökätköjäni löysin 20 (!) keskeneräistä projektia, jotka ensi hämmästelyn ("olenko tekemässä tällaista?") jälkeen joko purin tai panin roskiin. Nyt olen sitten pyrkinyt pysymään tiukasti ruodussa, mitään ei aloiteta, ellei edellinen projekti ole valmis. Mutta, mutta... pelkkä vilkaisu olohuoneen kirjahyllyn päälle osoittaa, että itsekuri on höltynyt ja pahasti.

Vai, mitä sanotte tästä:

(on ollut kesken jo pidemmän aikaa...)

Tai tästä:

Tai tästä...

Lisää kahvipussikoreja

Pääsin vauhtiin kahvipussikorien punomisessa. Edelleen olen täydellinen amatööri, mutta jokin tässä hommassa kiehtoo. Olisiko se ekologisuus, materiaalin hidas haaliminen tai punonnan vaatima laskenta ja sommittelu, joka hivelee insinöörin mieltä? Värien asettelu se pointti ei ainakaan ole, sillä saralla tarvitsen vielä paljon harjoitusta!

Mutta joka tapauksessa toinen kori syntyi... (ensimmäisen esittelin aikaisemmin blogissani),

Korin leveys on 11 nauhaa (30 cm), pituus 7 nauhaa (20 cm) ja korkeus 7 nauhaa (20 cm). Koriin upposi noin 60 kpl Kulta Katriina -pusseja.

Kori on menossa äidilleni kiitokseksi laatikollisesta huolella säilöttyjä pusseja vuosien varrelta. Huomatkaahan, että korissa on käytetty kahta eri Kulta Katriina -pussia, ylempänä koria aiempaa vaaleampisävyistä ja alempana tätä nykyistä tummempaa.

Mutta voih, kuinka paljon helpompaa olikaan punoa kaikessa rauhassa varta vasten järjestetyllä kurssilla kuin kaiken hässäkän keskellä kotona. Kyllä se kurssi oli hermolepoa kerrakseen ;-).

Voi poika, mitä teit!!!

Mitenkäs tällainen nyt parsitaan???

Puikkopussi

Olen säilytellyt puikkojani ja koukkujani vuosikymmeniä yhdestä kesätyöpaikasta dyykkaamassani hitsauspuikkoputkessa. Putki on toiminut ihan mallikkaasti, mutta lisääntyvän varustelun myötä se on käynyt ahtaaksi ja epäkäytännölliseksi (ne kirotut pyöröpuikot kietoutuvat kaiken ympärille ja sukkapuikot etsivät jatkuvasti parejaan...).

TiiQ:n puikkokotelosta intoutuneena ja ylimääräistä vapaa-aikaa saanena ryhdyin tuumasta toimeen. Kankaat löytyivät varastoistani (mitäpä sieltä ei löytyisi), vihreä Enstex viime vuosituhannelta esikoisen hoitokassin jäänteitä ja punainen anopilta vuonna "miekka ja kilpi" saatua Reiman Reimatec kangasta. Kanttinauhaakin oli tullut hamstrattua jostakin loppuunmyynnistä, kun kerran "halvalla sai".

Tarkoitus oli tehdä "käärittävä" kotelo, jossa puikot olisivat sievästi järjestyksessä. Pitkät puikot päätin suosiolla jättää majailemaan entiseen kotiinsa virkkuukoukkujen kera. Päähänpinttymä oli, että koteloon on saatava läpinäkyvät taskut, joista puikot hyvin erottuvat. Pitkään pähkäiltyäni päädyin käyttämään (sävyyn sopivia) punaisia muovitaskuja.

Tällaista jälkeä tuli: muovitaskuissa on tilaa sekä ohuemmille että paksummille puikoille ja pyöröpuikoille on omat kotelonsa. Läpät estävät puikkoja liukumasta ulos koteloistaan, vaikka pussia heittelisi. Näin jälkikäteen ihmettelen itseäni, miksi ne virkkuukoukut eivät tuonne muka mahtuneet, vaikka tilaa olisi ollut yllin kyllin??? No, olkoon tämä prototyyppi 1. Jospa tästä jalostuisi jonakin päivänä seuraava kehittyneempi versio.

Käsityökurssilla!

Käsitöiden tekeminen ei ole minulle mikään läpihuutojuttu. Käsityönumeroni oli aina jossakin 7-8 paikkeilla ja inhosin puuhaa siinä määrin, että hankkiuduin pakollisesta opetuksesta eroon heti, kun se oli mahdollista (vuonna -82 ehkä...). Työn jälki oli vähintäänkin hutiloivaa ja huonoa, kun ei huvittanut, niin ei huvittanut! Innostuin käsitöistä oikeastaan vasta, kun "pakkopulla" oli ohitettu, eli peruskoulun 9. luokalla. Lukiossa ompelin jo lähes kaikki vaatteeni itse toppatakeista ja vanhojenpäiväpuvuista ylioppilasjuhlavaatteisiin. "Siperia opettaa" -metodilla on nämä taidot siis hankittu (kuvia katseleva voi sarkastisesti todeta, että kyllä se jäljessä näkyy ja onkohan päässä jotain vikaa...).

Nyt oli historiallinen viikonloppu. Olin kansalaisopiston kurssilla, jossa tehtiin kahvipusseista koreja. Aihe ei ole sinänsä mikään historiallinen, mutta se oli, että sain opetusta ensimmäisen kerran 27 vuoteen -ja otin sen vastaan kuin mies ;-D. Sen verran oli jännää, ettei käynyt mielessänikään kuvata työvaiheita (vaikka olisi varmaankin ollut sekä hyödyllistä että mielenkiintoista). Lopputulos on tässä, 82 kpl kahvipusseja on jalostettu uuteen uskoon.

"Muomaillaan kermiittimassasta"

Juu, meillä on jo teinejä ja esiteinejä -ei enää puolipuheisia tenavia tai uhmiksia (siis uhmiksia vasta onkin, mutta ei enää 5-vuotiaita uhmiksia) . Tuo otsikon lentävä lause on jäänyt kuitenkin elämään, enkä ole viitsinyt kieltä korjata, kun se kuulostaa niin hauskalle ;-). Siis meillä "muomaillaan kermiittimassasta". Äidin ja lasten yhteinen hetki (silloin, kun äidin hermo kestää). Nyt oli oivallinen tilaisuus, minä kotona -lapsi toipilaana, mehän muomailimme! Tämä Cernit-massa on kyllä loistava keksintö. Tulee kerralla valmista eikä tarvitse maalata ja lakata. Helppoa ja hauskaa!

Syntyi possufarmari ja lauma. Vai voisiko sanoa, että hellyyttävän Nöf-Nöf:in sijaan tämä onkin akuutti ajankuva. Yhteiskuntamme uhka, sikainfluessi! Tulitikku on kuvassa määrittämässä tuotoksen kokoluokkaa ;-).














Tällä possujutulla on pitkä historia. Aikanaan -taisi olla lähes "vuonna kahdeksanviis" plus yksi, kun pääsin ylioppilaaksi. Silloin paikallinen käsityöpuoti myi ylioppilaslakilla varustettuja pieniä massapossuja, jollaisen minäkin sain lahjaksi. Idea oli hauska ja hiveli huumorintajuani. Sittemmin jalostin itse samaa ideaa tekemällä (Das-massasta + väritys öljyväreillä) joulupossuja, kesäpossuja, yo-possuja jne. Annoin niitä lahjoiksi -yhdessä vaiheessa tein jopa myyntiin. Olipa meidän hääkakkumme päälläkin possupariskunta, puhumattakaan lapsosen 5-vuotissynttärikakusta, jonka päällä oli 20 syötävää pientä marsipaanipossua.

Että on sitä tullut sikailtua!

Puhdetöitä

Sain yllättäen ylimääräistä vapaa-aikaa -tai siis teoriassa. No, joka tapauksessa pääsin viettämään viikkoa kotioloissa. Lapsi piti onneksi sairastumalla huolen siitä, ettei äidin viikko mennyt ihan koiran kanssa kävelyksi. No tuskinpa olisi tullut muutenkaan ajanvieteongelmia, kun on noita puhdetöitä...














Esikoinen toivoi isoja kangaskasseja, mallia Marimekko (kun tyhmä-äiti ei luovu tuosta vihreästä tekeleestään ja muissa on kahvat liian lyhyet...-tosi Tyhmä Äiti!). Tuumasta toimeen, aamulla tsekattiin kankaat ennen kouluun lähtöä ja illalla oli kassit odottamassa.Näissä ei ole sitten mitään käsityötaidetta. Ovat peruskasseja perustarpeeseen. Tuon yhden kukallisen vuoritin kernillä. Ei kelvannut lapsukaiselle, mutta kauppakassiksi kelpaa (onko teinien ajatuksenjuoksua joskus vaikea seurata?). Sininen ja kukallinen kangas on ostettu vakiopaikastani Finlaysonilta, ruskearaidallinen on Anttilasta.
















Huom! Apulainen kuvan oikeassa alareunassa.

Koiran koulutus etenee huimaa vauhtia -siis koulutuskerrat, koiran oppiminen ei valitettavasti noudata ihan samaa käyrää. Lihapullia kuluu vinhaa vauhtia, mutta onnettomuudeksemme toinen herkkupussi jäi mummolaan viime visiitillä. Vaan, tuumasta toimeen tässäkin asiassa. Nyt on lihapullapusseja! Tämä on muutan yllättävän kinkkinen ommeltava. Sivukappaleiden kiinnitys ei meinaa millään onnistua ilman ryppyjä. Oma vika, pitikö mennä hakemaan haasteita "jalostamalla" SKK:n ohjetta vuorittamalla pussit?
















Puikoillakin on jotakin... verenpunaista TeeTeen Primaveraa (koirankarvoilla ja -kuolalla höystettynä).