MinnaN, muka-kiireinen ja muka-työnorja perheenäiti, jonka yrityksistä lepuuttaa hermojaan käsitöiden parissa tässä blogissa raportoidaan.

lauantai 16. huhtikuuta 2011

Kahvipusseista "Vuis Lutton II"

Edellisen käsilaukkusession kuluessa kokeilin myös punontanauhojen tekemistä ompelemisen sijasta silittämällä. Sain Pauligin 1kg:n ruskeasta papupussista aikaan 3-kertaisia, silitettyjä 25mm leveitä ja 2,2m pitkiä nauhoja. 26 nauhalla vinopunottuna 35cm x 12cm muotin päälle syntyi "Vuis Lutton II":




















Ohuemmasta nauhasta johtuen tästä kassista tuli huomattavasti löysempi kuin edeltäjästään. Kassi muistuttaa olemukseltaan lähinnä esim. niinestä punottua kesäkassia.
















Tähän kassiin tein hiukan edellistä edullisemmat kahvat eli ostin suklaanruskeaa nylon-nauhaa ja neljä pronssin väristä D-lenkkiä. Näistä aineksista ompelin kahvat. Punos oli nimittäin sen verran ohutta, että tällä kertaa ei tarvittu suutaria kahvojen kiinnittämiseen. Pohjan vahvistin pohjalevyllä muodon säilyttämiseksi.





















Tästäkin kassista tuli varsin käyttökelpoinen yksilö. Silitetyistä nauhoista oli helppo punoa, mutta se erityinen ryhdikkyys ja tanakkuus tästä kassista puuttuu. Lopputulos on levollinen johtuen materiaalista, jota eivät turhat mainosprintit pilaa.

Punominen oli mukavaa, joten seuraavat projektit muhivat jo mielessä...

7 kommenttia:

  1. Nämä sinun Vuis Luttonit on hienoja! Kaunis papukuviointi tässä.

    VastaaPoista
  2. Ihania kasseja kaikki! Papu-kassi on tyylikäs.

    VastaaPoista
  3. Kerrankin tyylikkäitä kahvipussitöitä. Paitsi että mulla olis sulle tukku juhlamokkaakin pantattuna :-D. Käytä vaikka sisäpuoli ulospäin ja tee blingbling iltalaukku ;-).

    VastaaPoista
  4. Oot sinä vaan taituri, hieno tuli tuostakin!

    VastaaPoista
  5. Kiitos kaikille kommenteista :-). Papupussi on tosiaan aika kaunis ja maltillinen, kun siinä ei ole tekstejä. Mutta TiiQ, juhlamokkaa ei sovi yhtään väheksyä. Siinä on mielestäni kahvipussimaailman kaunein punaisen sävy. Että täällä kyllä vastaanotetaan Juhlamokkaa :-)

    VastaaPoista
  6. Yhdyn edellisiin. Todella kaunis ja tyylikäs kassi!

    VastaaPoista