MinnaN, muka-kiireinen ja muka-työnorja perheenäiti, jonka yrityksistä lepuuttaa hermojaan käsitöiden parissa tässä blogissa raportoidaan.

sunnuntai 7. helmikuuta 2010

Bolero- vihdoin valmista!

Pariin kertaan keskeneräisenä raportoitu neulomus on nyt vihdoin ja viimein valmis esiteltäväksi.

Bolero.

Perusideana Novitan "Naisten taikabolero" (Novita-lehti Syksy 2009, malli 29), mutta eri langasta. Neuleenkin tein pitsineuleen sijasta palmikkona. Pitsit eivät ole oikein minua varten. Mutta perusidis oli tuosta lehdestä.

Tältä se näyttää edestä:


Ja tältä takaa:


















Lanka: Teetee Primavera, 400g
Puikot: 4,5mm

Malli oli varsin mielenkiintoinen. Ensin neulottiin suorakaide, jonka alussa ja lopussa oli nurja-oikea. Sitten suorakaide käännettiin kahtia ja sivusaumaan tehtiin pieni ommel ja hihat. Äärimmäisen helppo malli, mutta vaikea hahmottaa, mistä tulee mitäkin ;-). Kun nyt tekisi toisen, osaisi paremmin sovitella itselleen sopivaa kokoa. Ehkäpä tekaisen joskus toisen liukuvärjätystä langasta -vaikka sellaisesta sateenkaarenkirjavasta Norosta...

5 kommenttia:

  1. Sehän on oikein hieno. Mulla on kuvaamatta ja bloggaamatta vastaava mohairbolero, ihan pitsin kera. Mulla jää tosin kaulus kapeammalle taitteelle, noin isompana on kauniimpi.

    VastaaPoista
  2. Bolero on hauska ja livenä sen nähneenä voin kertoa, että sopii hoikalle kantajalleen erittäin hyvin. Aloittelen juuri omaa samanlaista liukuvärjätystä langasta. Pyöreämmän kropan omaavana toivottavasti minusta ei tule liian lumipallon näköinen... ;o) t:Hanna

    VastaaPoista
  3. Kiitos kommenteista. Tuo Teeteen Primavera on kyllä ihana lanka neuloa. Niin pehmeä ja hyvin kulkeva. Nähtäväksi jää, miten kestää käyttöä. Nyt on jo nähtävissä pientä nöyhtääntymisen oiretta.

    VastaaPoista
  4. Oih, tämäkin on niin kaunis! Katselin myös noita kaulaliinoja. Värit ovat niin ihanan kirkkaat. Minulle kans tuollaisa värejä!

    VastaaPoista