MinnaN, muka-kiireinen ja muka-työnorja perheenäiti, jonka yrityksistä lepuuttaa hermojaan käsitöiden parissa tässä blogissa raportoidaan.

maanantai 31. elokuuta 2009

Samanhenkisessä seurassa

Meillä oli taas mukavat neuleseurat! On sitten virkistävää tavata ihmisiä välillä ihan livenä; hypistellä lankoja, selata kirjoja, ryystää kahvia ja jutella samanhenkisessä seurassa. TiiQ lahjoitti minulle pari nöttöstä lankaa, joiden väitti olevan minun näköisiäni :-). Ja olivathan ne! Ihanan väristä kirjavaa villalankaa. Noista syntyy varmasti jotakin mukavaa ja lämmintä. Kiitos TiiQ!
Olen jo useamman viikon silmäillyt Novitan tämän syksyn uutuutta Puroa. Tuo(kin) lanka on niin "minun väristäni", että oli pakko ottaa muutama kerä tarkempaa tutustumista varten, vaikkei tarkempaa näkymää projektin laadusta vielä olekaan. Eiköhän noista joku koetuotos tulene.


Viimeiseksi vaan ei vähäisimmäksi: valmistuihan se VIHDOIN kovan pakertamisen tuloksena -tämä poncho meinaan. Eihän tuo nyt kovin kummoinen tekele ole, mutta saavutuksena voi pitää tuota turnausväsymyksen voittamista. Onnistuin ohittamaan halun heittää puikot tiskiin ja tekele perimmäiseen komeronnurkkaan marinoitumaan. Lopputulos on ihan ok -paitsi ettei ole kuitenkaan minun tyyliseni (pöh!). Väri on väärä! Kyllähän tämä olisi sen kesähepeneen kanssa menetellyt, mutta nyt arkikäytössä... yök, pliisu luonnonvalkoinen. No joulu tulee, jospa vaikka joku onnellinen löytäisi tämän pehmoisesta paketistaan...
Malli: Novita Kevät 2009, Malli 46. Pitsikaitaleponcho
Lanka: Sandnesgarn Mandarin Petit, luonnonvalkoinen 150g
Puikot: 2,5mm pyöröt












2 kommenttia:

  1. Eikös tuo taipuisi punaisen puseron kanssa kuitenkin aika kivaksi jouluajan asusteeksi... Mulla on vieläkin tuo malli aloittamatta, taitaa ehtiä joulu mennä ennen kuin pääsee puikoille, nyt pitää pukata sukkaa ;-).

    VastaaPoista
  2. Jos se on tytöille liian iso tai eivät muuten tykkää, niin ainahan sen voi värjätä. Nm. valkoisesta punaviini sotkemasta liivistä tuli sinisenä oikein hyvä =o)

    VastaaPoista