MinnaN, muka-kiireinen ja muka-työnorja perheenäiti, jonka yrityksistä lepuuttaa hermojaan käsitöiden parissa tässä blogissa raportoidaan.

maanantai 27. joulukuuta 2010

Jouluisia näpertelyjä

Hyvää joulun jälkeistä elämää kaikille teille blogini lukijoille!

Minun jouluuni kuuluu yksi ihanuus, nimittäin jokavuotinen näpertely. Kerrankin sitä saa tehdä hyvällä omallatunnolla! Aika on tietysti aina rajallinen vara, mutta joka vuosi kuitenkin jotakin... tonttuja Cernit-massasta tai kynttiläkoreja ompelemalla tai toppasydämiä joulukortteihin jne...

Tänä vuonna tein joulusaippuoita. Aihe olikin ihan uusi ja aiemmin "korkkaamaton". Kaikki lähti liikkeelle saippuamassasta, jota ostin Tampereen messuilta. Kirjastosta löytyy apu kaikkeen, joten lainasin kirjan saippuanvalmistuksesta (vinkkejä massan värjäämiseksi ja hajustamiseksi) ja sitten vain rohkeasti toimeksi!















Kaikissa meissä asuu pieni kemisti ;-D. Tämähän olikin jännää puuhaa. Massaa sulateltiin ja sekoiteltiin, kaadeltiin muotteihin ja odoteltiin, mitä syntyy... Syntyihän sitä, keittiön viemärikin meni tuoksinassa tukkoon ja isäntä oli syystä aika "joulumielellä"... Mutta saippuoita syntyi vinhaa vauhtia Tiimarin suklaamuotteihin.



Tuli kahvi-kaakaosaippuaa, vanilja-kanelisaippuaa, sitruunasaippuaa ja laventelisaippuaa. Lopuksi saippuat kääräistiin "tuoteselosteen" kera sellofaanikääreisiin ja matkalle naapureiden ja sukulaisten iloksi.















(tunnustan, että en ole vielä itse kokeillut, onko noista ihan oikeasti käytettäväksi... tuoksu on ainakin ihana)

6 kommenttia:

  1. Nyt, kun nämä näin, niin minunkin ehkä pitää päästä kokeilemaan! Tosi kivoja pikkulahjoja.

    VastaaPoista
  2. Kivoja saippuoita. Täytyypä joskus kokeilla, niin ei tarvii enää Tallinnasta asti tuoda. Mukavaa loppuvuotta ja reipasta uutta vuotta. PS. "uusi elämä" alkoi vähän etuajassa, kun sairastuin aattoaamuna vielä vatsatautiin. Oksensin ja ripuloin koko hiton päivän. Nyt alkaa jo helpottamaan.

    VastaaPoista
  3. Ihania! Me tehtiin viime vuonna oliivisaippuoita. Oli sellainen setti kanssa. Tosi mukavaa ja käytännölinen lahja. Tuo oli tosi oiva ajatus laittaa suklaamuotteihin!

    Oikein ihanaa ja käsitöiden täyttämää uutta vuotta sinulle!!

    VastaaPoista
  4. Jännää hommaa, suloisia saippuoita! Hyvää alkanutta vuotta :)

    VastaaPoista
  5. Kiitos kommenteista. Saippuapuuhailu oli tosiaan ihan mielenkiintoista. Keittiöhommia mausteineen päivineen. Kannattaa kokeilla!

    VastaaPoista
  6. Ihania näpräyksiä! Lopputulos on tosi kivannäköinen, ja tuoksu varmasti mahtava.

    VastaaPoista