Sain ensikosketuksen Noro-lankaan neuloessani vuosi takaperin raitasukkia Noro Kureyon Sockista. Lanka oli koostumukseltaa ja väritykseltään sen verran omalaatuista, että idea toisesta projektista jäi kaihertamaan mieltä. Hankin viime kevään Helsinki-reissulla Käsityötalo Priimasta kaksi kerää Noro Silk Garden Sockia ja siitä saakka olen kypsytellyt neulepaidan ajatusta mieleni sopukoissa. Olen etsiskellyt sopivaa mallia pidemmän aikaa; lyhythihaista, yksinkertaista mallia, jossa langan värit ja pinta pääsisivät oikeuksiinsa.
Lopulta tunsin löytäneeni sopivan mallin, kun törmäsin Veera Välimäen "Plain and Simpleen", Hankin vielä yhden lisäkerän Noroa ja aloin töihin. Neuloin pyöröneuleena helmasta alkaen, kunnes pääsin kainaloihin saakka ja minun olisi pitänyt alkaa levittämään hihoja ja niin ollen tekemään edes-takaisin-neuletta. Puseron raidoitus olisi kuitenkin muuttunut radikaalisti, joten vaihdoin lennosta uuteen suunnitelmaan eli ihan omaan malliin.Syntyi pienet hihat, jotka liitin alaosaan ja jatkoin tasaisin raglan-kavennuksin pyöröneuleena kohden kaulusta. "Plain ja Simplen" -tyylinen kaulus ei tähän malliin istunut, joten tein poolokauluksen, joka on ensin tiukka ja levenee hiukan loppua kohden. Näin sain kauluksesta istuvamman.
Tällainen tästä projektista tuli:
Lanka: Noro Silk Garden Sock, S84, 260g
Puikot: 3,5mm
Malli: Oma
Värit ovat jotenkin niin minun mieleeni, oikein hehkuvat ja neuleen pinta on eläväinen langan epätasaisuuden vuoksi. Mukava neulekokemus ja ihan käyttökelpoinen lopputulos!

Vau! Lennosta vaihtaminen oli kyllä onnistunut ratkaisu, näyttää tosi hyvältä. Se Plain and Simple on alkanut kutkutella minuakin, mutta saapa nähdä milloin ehtisi aloittaa jotain isompaa työtä.
VastaaPoistaAi miten ihana! Ottaisin heti omakseni jos antaisit ja jos olis miun kokoani... ;D
VastaaPoistaIhana! Ei tähän muuta voi sanoa :)
VastaaPoistaKiitos kommenteista :-). Kiva tuosta tuli minunkin mielestäni, mutta se on kyllä suurimmaksi osaksi tuon ihanaisen langan ansiota.
VastaaPoista