MinnaN, muka-kiireinen ja muka-työnorja perheenäiti, jonka yrityksistä lepuuttaa hermojaan käsitöiden parissa tässä blogissa raportoidaan.

perjantai 10. kesäkuuta 2011

Kirjaesittely: Kauneimmat Neulemallit

Lesley Standsfield: Kauneimmat neulemallit, Gummerus Kustannus, 2003
(Alkuteos The New Knitting Stitch Library, 2001)




Tämä kirja on yksi neuleaiheisen käsikirjastoni perusteoksia. Satuin löytämään sen muutama vuosi sitten Suomalaisen Kirjakaupan alennusmyynnistä 15 EUR:lla.


Kirja sisältää kokonaista 338 kpl erilaista mallineuletta niin oikein-nurin -silmukoilla tehtynä kuin pitsi- tai palmikkoneuleina.
















Kirjan rakenne on hyvin selkeä. Alun neulegalleriasta saa yhdellä silmäyksellä kattavan kuvan eri tekniikoilla tehdyistä malleista.















Varsinaiset ohjesivut on selkeästi ryhmitelty. Ohjeet ovat havainnolliset ja selkeät kaavioineen. Tosin yhtään ylimääräistä selitystä tai ohjeistusta ei sivuilta löydy, joten aivan neuleuransa alkumetreillä olevalle kirja ei ehkä sovi.

















Tämä kirja sopii omien neuleiden suunnitteluun ja muokkaukseen. Oivallinen kirja, on sitten kysymys inspiraation etsinnästä, tiskirätin kuvioinnista tai vaikkapa palmikkovillapaidan suunnittelusta.

Itse olen hakenut kirjasta mallia esimerkiksi näihin Kalakukko KAL -sukkiin

Kirjaa on hyvin saatavilla ihan tavallisten kotimaisten kirjakauppojen valikoimissa -tai nettikirjakaupoissa. Myös kirjastoissa on tätä perusteosta lainattavissa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti