MinnaN, muka-kiireinen ja muka-työnorja perheenäiti, jonka yrityksistä lepuuttaa hermojaan käsitöiden parissa tässä blogissa raportoidaan.

maanantai 27. kesäkuuta 2011

Reissuneule Virolahdella

Minulla on reissuneule,

(Huomatkaa hieno reissupussi, lapsukaisen ihan-itse-tekemä)
















joka ei e-t-e-n-e. Ei sitten millään! Mikä lie kesälaiskamato tai suviväsymys tai neuleblääh, mutta mitään ei tapahdu.

Reissuneule on kyllä kaikesta huolimatta matkaillut varsin ahkerasti, vaikkei silmukat lisäännykään. Kun minun blogini valmistuneiden neuleiden puutteessa meinaa kuihtua olemattomiin, päätin raportoida keskeneräisen reissuneuleen reissuista tämän kesän mittaan.

Reissuneule kävi maailman suurimmassa suunnistustapahtumassa Virolahdella reilu viikko sitten.

Menomatkalla autossa olisi ollut aikaa neuloa, mutta jännitti sen verran, että matka meni pelkäksi maisemien katseluksi. Perillä ei ehtinyt rauhoittua neulomaan, kun piti käydä juoksentelemassa metsässä, tavata tuttuja, shoppailla ja katsella maailman menoa. Ei ehtinyt neulomaan, vaikka olisi ollut yötä-päivää aikaa -höh! Paluumatka meni sitten puolestaan ratin takana, jotta isäntä sai nukkua hilluttuaan yön metsässä.


Tässä ollaan jo loppusuoralla, kuvattuna kaukaa, jotta irvistys ei näy :-)


Telttamerta



Lisää telttamerta, armeijan telttoja tällä kertaa...


Reissuneule sai raitista ilmaa ja maisemanvaihdosta. Silmukoita ei syntynyt. Neulojattaren mieli sen sijaan keveni ja kunto kasvoi. Mukavaa oli.

2 kommenttia:

  1. Suunnistaminen on varmasti yksi parhaista harrastuksista. En itse ole suunnistanut harrastusmielessä, mutta monesti metsäteitä kulkiessa miettinyt, miten kivaa se olisi.

    Minulla lähtee ensi viikolla reissuneule mukaan. Saas nähdä eteeneekö ollenkaan.

    VastaaPoista
  2. Hei Mimmimaria, suunnistaminen on tosiaan mukavaa perhepuuhaa. Sarjoja ja tasoja löytyy kaikille sopivasti. Vink, vink, Kuopiossa jatkuu lasten suunnistuskoulu tiistaisin elokuussa. Sinne mahtuu mukaan. Seuraa paikallislehden urheilupalstaa.

    VastaaPoista