MinnaN, muka-kiireinen ja muka-työnorja perheenäiti, jonka yrityksistä lepuuttaa hermojaan käsitöiden parissa tässä blogissa raportoidaan.

maanantai 5. joulukuuta 2011

Väriterapiaa, toinen kohtaaminen

Innostuin kovasti vanhojen Novitan lankojeni värjäämisestä. Taannoin puuhailin apteekin elintarvikevärien kanssa. Nyt oli aika kokeilla "koolausta", olinhan tuonut Kool-Aid -pusseja messutuliaisina Tampereelta. Koolausohjeissa oli kaksi tapaa värjätä, joko modernisti mikrossa tai vanhanaikaisesti kattilassa hellalla. Minä valitsin vanhanaikaisemman metodin, koska kattilapuuhastelu karkkiväreillä oli vielä niin tuoreena muistissa.

Olin ostanut punaista, oranssia ja keltaista Kool Aid -jauhetta tavoitteenani oranssinpunaiset sävyt. Noh, mitäpä minä nyt sanoisin... Langat tulivat toki hiukan kirkkaamman sävyisiä kuin elintarvikeväreillä värjätyt, mutta Kool Aid imeytyi lankaan huomattavasti nopeammin kuin etv, joten vyyhden toinen pää jäi auttamatta alkuperäiseen sävyynsä (yritin saada aikaan liukuvärjättyä lankaa laskemalla vyyhden hitaasti kattilaan). Väreistä täydellinen punainen jäi edelleen saavuttamatta, mutta muuten langat olivat kyllä pirteän puna-oransseja.

Mummokin käväisi "samassa sopassa" sävyttämässä omia 7V-varastojaan. Piti saada aikaan myös "poikalankaa", joten värjäsimme Kool Aidin lisäksi hiukan sinisellä ja vihreällä etv:llä.

Tässäpä nämä vyyhtemme. Kolme oikean puolimmaista on etv-värjättyjä ja muut koolattuja.
















Salama ikävästi laimentaa värejä, mutta tässä keräkuvassa värit pääsevät paremmin oikeuksiinsa. Pohjaväreinä pääasiassa persikanväristä 7V:tä, yksi harmaa 7V ja yksi luonnonvalkoinen Tico-Tico.
















Nyt kipin kapin neulomaan!

5 kommenttia:

  1. Kivoja värejä olet saanut lankoihin, mutta se on totta, että se imeytyy tosi nopeasti villaan.

    VastaaPoista
  2. Joo, ihan hyvältä ne näyttävät ja niistä on varmasti mukava tehdä jotain.

    VastaaPoista
  3. Kiitos Lellu ja Jokke kommenteista. Sukkiahan noista varmasti tulee -ihania mandariinintuoksuisia...

    VastaaPoista
  4. Upeaa? Millä "maulla" tuo sininen on värjätty, olen miettinyt sinistä, kun monet näistä jauheista saa aikaan aika kirkasta lankaa :)

    VastaaPoista
  5. Murrettu sininen syntyi värjäämällä kirkkaalla sinisellä karamellivärillä persikanväristä lankaa.

    VastaaPoista