Viime talven huovutussession piti olla minun viimeiseni. Huovutus ei ole minun lajini; liian epätarkkaa, liian summittaista, liian "sötöstelyä" ollakseen minun juttuni. Ei, ei ja ei!
Heitin keväällä nuo edellä mainitsemani lapaset roskiin, kun olivat talven aikana venyneet leveyttä ja kutistuneet pituutta niin, etteivät enää olleet lähelläkään käyttökelpoisuutta. Eipä aikaakaan, kun juniori alkoi tivaamaan: "Missä ovat ne vihreät lapaset?". Pakkohan minun oli tunnustaa, etteivät enää missään... :-(. Mutta ei siitä pelkällä tunnustamisella selvitty, vaan piti alkaa tekemään uusia samanlaisia.
Novitan Huopanen oli täysin pannassa viime vuotisten kokemusten perusteella. Ei ikinä enää sitä lankaa! Olin kuullut huhuja Sandnesgarnin Toven erinomaisuudesta huovutuksessa, joten tilasin sitä Tinttamarellista. Häkellys oli suuri, kun lanka saapui. Eihän se ollutkaan mitään hahtuvaa, vaan ihan tavallista villalankaa. Minä olin varma, että olin ostanut väärin. Konsultoituani muutamaa neuleystävääni, tulin siihen tulokseen, että langan on pakko olla ihan sitä, mitä pitikin.
Neuloin lapaset 36s:lla ja 4,5mm:n puikoilla kaksinkertaisella langalla. Huovutin pesukoneessa 60 asteessa miedohkolla linkouksella. Tuli ihan hyvät -yllättävän hyvät!
Mutta eihän nämä tietenkään Juniorille kelvanneet. Piti olla kuulemma kirjailut ja "lumipussit", kuten viime vuonna. Eihän siinä auttanut muu kuin alkaa tuunaamaan. Neuloin Gjestalin Naganosta irtoresorit, jotka ompelin lapasten sisälle ja tein ristipistokirjailut Alafossin Lopin jämistä, joita ajelehti jämälaatikossa useita sävyjä.
Lapasista tuli kivat, lämpimät ja sopivat -ja ihan nätitkin. Juniori on pitänyt näitä ahkerasti. Talvi näyttää, onko tämänkin langan ongelmana leveneminen ja lyheneminen, vai toimivatko paremmin kuin Huopaset. Ainakin toistaiseksi näyttää hyvälle.



Jään minäkin odottamaan käyttökuokemuksia, nimittäin omat kaksinkertaiset Tove-lapaset on menneet kaikki muille kuin itselle :-D. Ai-van ihana vihreä, muuten, ja kivat kirjailut. Tuo lumilukkoresori on lapsilla ihan must, isommillakin!
VastaaPoistaKauniit lapaset olet tehnyt.
VastaaPoistaMinä olen Tovesta tehnyt useat lapaset - ja huovouttanut. Mielestäni paras kokeilemistani. Huopasesta tulee möykkyinen ja Fritids myös on paksu.
Hyvin ovat lapaset kestäneet. Ja lisää olisi odottamassa jälleen kokeiluja.
Ihania! Mitä värejä! Slurps!
VastaaPoistaItselläni on puikoilla Wash+Filz-it! -langasta lapaset, eka vasta valmistumassa (purin valmiin lapasen peukalokiilan aloitukseen asti), joten vielä saa jonkun aikaa odottaa kokemuksia tästä langasta. Mutta pikkuhiljaa..