MinnaN, muka-kiireinen ja muka-työnorja perheenäiti, jonka yrityksistä lepuuttaa hermojaan käsitöiden parissa tässä blogissa raportoidaan.

lauantai 17. maaliskuuta 2012

Vaihtokauppa se on, joka kannattaa

Edellä esittelemistäni huo(h)vutusinspiraation tuloksista on vielä esittelemättä yksi neulottu pari. Lapasten neulonta ja langat menivät edellisen postauksen kaavalla, mutta viimeistely singahti ihan uusille urille...

Hurja-Hannan upeasta urheilukassista innostuneena (ja kirjailun & applikoinnin puuttuessa portfoliostani), ehdotin Hannalle vaihtokauppaa, josko hän kirjailisi minun lapasiini lintuja jotakin vastinetta vastaan. Hannahan innostui ja niinpä sovimme, että Hanna applikoi lapasiini Tirpat ja minä neulon hänelle vastalahjaksi sukat. Hanna toivomus oli harmaat sukat. Minun arsenaalistani (vaikka sitä ON liiankin kanssa) ei löytynyt harmaata lankaa, mutta eipä hätää, heitin lenkin Prisman kautta.

Syntyivät nämä (apulainenkin on ängennyt kuononsa kuvaan):





















Malli: Novita sukkalehti malli l) "Kärki auki -sukat", tosin kärkeen asti neulottuna
Puikot: sukkapuikot (bambu) 3,0 mm
Lanka: Novita Nalle, tumman harmaa, kulutus n. 95g

Mitäpä sain vastalahjaksi... Nämä UPEAT Tirpat!!!




 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
Malli: Lapaset 40s:lla, huovutus 60 astetta
Puikot: sukkapuikot 4,5 mm
Lanka: Aale Lang vironvillaa, kulutus n. 150g
Kirjailut ja applikoinnit, á la Hurja-Hanna

Nämä ovat ihanat! Nyt vain toivotaan vielä lunta ja pakkasia, jotta näillä pääsee brassailemaan kylän raitilla.

Kiitos Hanna!

4 kommenttia:

  1. Mainio vaihtokauppa! Hanna on kyllä etopeto vapaassa kirjonnassa ja applikoinnissa!

    VastaaPoista
  2. Vautsi mitkä lapaset ja tyylikkäät sukat. Hyvä vaihtokauppa.

    VastaaPoista
  3. Oravannahkakaupat kannattaa! Harmaat sukat on aivan ihanat ja just sopivan kokoiset. Ne oli koko viikonlopun mun jalassa =o)

    VastaaPoista
  4. Noilla lapasilla melkein (siis melkein) toivoisi talven jatkuvan. Sika mageet!

    VastaaPoista