Voi poika, mitä teit!!!

Mitenkäs tällainen nyt parsitaan???

Puikkopussi

Olen säilytellyt puikkojani ja koukkujani vuosikymmeniä yhdestä kesätyöpaikasta dyykkaamassani hitsauspuikkoputkessa. Putki on toiminut ihan mallikkaasti, mutta lisääntyvän varustelun myötä se on käynyt ahtaaksi ja epäkäytännölliseksi (ne kirotut pyöröpuikot kietoutuvat kaiken ympärille ja sukkapuikot etsivät jatkuvasti parejaan...).

TiiQ:n puikkokotelosta intoutuneena ja ylimääräistä vapaa-aikaa saanena ryhdyin tuumasta toimeen. Kankaat löytyivät varastoistani (mitäpä sieltä ei löytyisi), vihreä Enstex viime vuosituhannelta esikoisen hoitokassin jäänteitä ja punainen anopilta vuonna "miekka ja kilpi" saatua Reiman Reimatec kangasta. Kanttinauhaakin oli tullut hamstrattua jostakin loppuunmyynnistä, kun kerran "halvalla sai".

Tarkoitus oli tehdä "käärittävä" kotelo, jossa puikot olisivat sievästi järjestyksessä. Pitkät puikot päätin suosiolla jättää majailemaan entiseen kotiinsa virkkuukoukkujen kera. Päähänpinttymä oli, että koteloon on saatava läpinäkyvät taskut, joista puikot hyvin erottuvat. Pitkään pähkäiltyäni päädyin käyttämään (sävyyn sopivia) punaisia muovitaskuja.

Tällaista jälkeä tuli: muovitaskuissa on tilaa sekä ohuemmille että paksummille puikoille ja pyöröpuikoille on omat kotelonsa. Läpät estävät puikkoja liukumasta ulos koteloistaan, vaikka pussia heittelisi. Näin jälkikäteen ihmettelen itseäni, miksi ne virkkuukoukut eivät tuonne muka mahtuneet, vaikka tilaa olisi ollut yllin kyllin??? No, olkoon tämä prototyyppi 1. Jospa tästä jalostuisi jonakin päivänä seuraava kehittyneempi versio.

Käsityökurssilla!

Käsitöiden tekeminen ei ole minulle mikään läpihuutojuttu. Käsityönumeroni oli aina jossakin 7-8 paikkeilla ja inhosin puuhaa siinä määrin, että hankkiuduin pakollisesta opetuksesta eroon heti, kun se oli mahdollista (vuonna -82 ehkä...). Työn jälki oli vähintäänkin hutiloivaa ja huonoa, kun ei huvittanut, niin ei huvittanut! Innostuin käsitöistä oikeastaan vasta, kun "pakkopulla" oli ohitettu, eli peruskoulun 9. luokalla. Lukiossa ompelin jo lähes kaikki vaatteeni itse toppatakeista ja vanhojenpäiväpuvuista ylioppilasjuhlavaatteisiin. "Siperia opettaa" -metodilla on nämä taidot siis hankittu (kuvia katseleva voi sarkastisesti todeta, että kyllä se jäljessä näkyy ja onkohan päässä jotain vikaa...).

Nyt oli historiallinen viikonloppu. Olin kansalaisopiston kurssilla, jossa tehtiin kahvipusseista koreja. Aihe ei ole sinänsä mikään historiallinen, mutta se oli, että sain opetusta ensimmäisen kerran 27 vuoteen -ja otin sen vastaan kuin mies ;-D. Sen verran oli jännää, ettei käynyt mielessänikään kuvata työvaiheita (vaikka olisi varmaankin ollut sekä hyödyllistä että mielenkiintoista). Lopputulos on tässä, 82 kpl kahvipusseja on jalostettu uuteen uskoon.

"Muomaillaan kermiittimassasta"

Juu, meillä on jo teinejä ja esiteinejä -ei enää puolipuheisia tenavia tai uhmiksia (siis uhmiksia vasta onkin, mutta ei enää 5-vuotiaita uhmiksia) . Tuo otsikon lentävä lause on jäänyt kuitenkin elämään, enkä ole viitsinyt kieltä korjata, kun se kuulostaa niin hauskalle ;-). Siis meillä "muomaillaan kermiittimassasta". Äidin ja lasten yhteinen hetki (silloin, kun äidin hermo kestää). Nyt oli oivallinen tilaisuus, minä kotona -lapsi toipilaana, mehän muomailimme! Tämä Cernit-massa on kyllä loistava keksintö. Tulee kerralla valmista eikä tarvitse maalata ja lakata. Helppoa ja hauskaa!

Syntyi possufarmari ja lauma. Vai voisiko sanoa, että hellyyttävän Nöf-Nöf:in sijaan tämä onkin akuutti ajankuva. Yhteiskuntamme uhka, sikainfluessi! Tulitikku on kuvassa määrittämässä tuotoksen kokoluokkaa ;-).














Tällä possujutulla on pitkä historia. Aikanaan -taisi olla lähes "vuonna kahdeksanviis" plus yksi, kun pääsin ylioppilaaksi. Silloin paikallinen käsityöpuoti myi ylioppilaslakilla varustettuja pieniä massapossuja, jollaisen minäkin sain lahjaksi. Idea oli hauska ja hiveli huumorintajuani. Sittemmin jalostin itse samaa ideaa tekemällä (Das-massasta + väritys öljyväreillä) joulupossuja, kesäpossuja, yo-possuja jne. Annoin niitä lahjoiksi -yhdessä vaiheessa tein jopa myyntiin. Olipa meidän hääkakkumme päälläkin possupariskunta, puhumattakaan lapsosen 5-vuotissynttärikakusta, jonka päällä oli 20 syötävää pientä marsipaanipossua.

Että on sitä tullut sikailtua!

Puhdetöitä

Sain yllättäen ylimääräistä vapaa-aikaa -tai siis teoriassa. No, joka tapauksessa pääsin viettämään viikkoa kotioloissa. Lapsi piti onneksi sairastumalla huolen siitä, ettei äidin viikko mennyt ihan koiran kanssa kävelyksi. No tuskinpa olisi tullut muutenkaan ajanvieteongelmia, kun on noita puhdetöitä...














Esikoinen toivoi isoja kangaskasseja, mallia Marimekko (kun tyhmä-äiti ei luovu tuosta vihreästä tekeleestään ja muissa on kahvat liian lyhyet...-tosi Tyhmä Äiti!). Tuumasta toimeen, aamulla tsekattiin kankaat ennen kouluun lähtöä ja illalla oli kassit odottamassa.Näissä ei ole sitten mitään käsityötaidetta. Ovat peruskasseja perustarpeeseen. Tuon yhden kukallisen vuoritin kernillä. Ei kelvannut lapsukaiselle, mutta kauppakassiksi kelpaa (onko teinien ajatuksenjuoksua joskus vaikea seurata?). Sininen ja kukallinen kangas on ostettu vakiopaikastani Finlaysonilta, ruskearaidallinen on Anttilasta.
















Huom! Apulainen kuvan oikeassa alareunassa.

Koiran koulutus etenee huimaa vauhtia -siis koulutuskerrat, koiran oppiminen ei valitettavasti noudata ihan samaa käyrää. Lihapullia kuluu vinhaa vauhtia, mutta onnettomuudeksemme toinen herkkupussi jäi mummolaan viime visiitillä. Vaan, tuumasta toimeen tässäkin asiassa. Nyt on lihapullapusseja! Tämä on muutan yllättävän kinkkinen ommeltava. Sivukappaleiden kiinnitys ei meinaa millään onnistua ilman ryppyjä. Oma vika, pitikö mennä hakemaan haasteita "jalostamalla" SKK:n ohjetta vuorittamalla pussit?
















Puikoillakin on jotakin... verenpunaista TeeTeen Primaveraa (koirankarvoilla ja -kuolalla höystettynä).

Samanhenkisessä seurassa

Meillä oli taas mukavat neuleseurat! On sitten virkistävää tavata ihmisiä välillä ihan livenä; hypistellä lankoja, selata kirjoja, ryystää kahvia ja jutella samanhenkisessä seurassa. TiiQ lahjoitti minulle pari nöttöstä lankaa, joiden väitti olevan minun näköisiäni :-). Ja olivathan ne! Ihanan väristä kirjavaa villalankaa. Noista syntyy varmasti jotakin mukavaa ja lämmintä. Kiitos TiiQ!

Olen jo useamman viikon silmäillyt Novitan tämän syksyn uutuutta Puroa. Tuo(kin) lanka on niin "minun väristäni", että oli pakko ottaa muutama kerä tarkempaa tutustumista varten, vaikkei tarkempaa näkymää projektin laadusta vielä olekaan. Eiköhän noista joku koetuotos tulene.

Viimeiseksi vaan ei vähäisimmäksi: valmistuihan se VIHDOIN kovan pakertamisen tuloksena -tämä poncho meinaan. Eihän tuo nyt kovin kummoinen tekele ole, mutta saavutuksena voi pitää tuota turnausväsymyksen voittamista. Onnistuin ohittamaan halun heittää puikot tiskiin ja tekele perimmäiseen komeronnurkkaan marinoitumaan. Lopputulos on ihan ok -paitsi ettei ole kuitenkaan minun tyyliseni (pöh!). Väri on väärä! Kyllähän tämä olisi sen kesähepeneen kanssa menetellyt, mutta nyt arkikäytössä... yök, pliisu luonnonvalkoinen. No joulu tulee, jospa vaikka joku onnellinen löytäisi tämän pehmoisesta paketistaan...

Malli: Novita Kevät 2009, Malli 46. Pitsikaitaleponcho
Lanka: Sandnesgarn Mandarin Petit, luonnonvalkoinen 150g
Puikot: 2,5mm pyöröt

MIKSI TÄÄ EI VALMISTU...

Huoh, projekti tökkii. Tiedättehän tunteen, kun ensin on hillittömästi intoa, on päämäärä ja on puhtia. Ja sitten lopahtaa :-(. Loppu projekti -jos sitä nyt yleensä edes on- on yhtä tervan juontia.

Tämä ikään kuin johdantona seuraavaan: Minulla on ollut kesän mittaan tekeillä neuleponcho. Malli on Novitan kevät 2009 -lehdestä. Lankana on Sandness Garnin Mandarin Petit -siis hiukan ohuempi kuin Novitan Tennessee, josta malli on tehty. Tälle poncholle oli selkeä tarvekin -nuo edellisessä jutussa mainitsemani häät. Minulla on tummansininen kevyt kesähepene, jota lämmittämään poncho olisi ollut enemmän kuin tarpeen. Mutta ei valmistunut ei! Ja nyt ei meinaa millään enää edetä. Päässä risteilee kaikenlaisia ajatuksia syysneuleista, sukista jne, mutta tuo kirottu projekti pyörii kivenä kengässä. Voisihan sitä jättää kesken, antaa olla, kunnes seuraava tarve ja inspiraatio iskee, mutta minulla on hyvin huonoja kokemuksia moisesta. Sitä inspiraatiota kun ei tahdo enää tulla (ne 20 viime siivouksessa joko purettua tai roskiin heitettyä keskeneräistä projektia sen todistavat). Huoh, olisinko nyt tiukkana itselleni, MITÄÄN EI ALOITETA, ennen kuin edellinen on joko loppuun saatettu tai pois purettu?